Kuka on Jarcce
Who is Jarcce
Minusta
Intohimon mukana virkamiehestä yrittäjäksi
Olen liikkunut luonnossa pienestä pitäen marjastuksen, kalastamisen ja metsästyksen myötä. En kuitenkaan koskaan ajatellut luontoa erityisen kauniina, se vain mahdollisti minulle rentoutumisen monenlaisten metsäharrastusten myötä. Kun käsiini seitsemän vuotta sitten päätyi järjestelmäkamera, mullisti tämä suhtautumiseni luontoon pysyvästi. Yhtäkkiä ruska, tykkylumi tai uudet vihreät lehdet saivat ihan uuden merkityksen. Minut täytti ihmeellinen into taltioida kaikki luonnon kauneus valokuviksi. Seuraavaan tammikuuhun mennessä olin kuvannut todella paljon ja tutkinut kuvaamista teorian ja käytännön kannalta hyvin syvälle. Pian kamerakalustokin oli ammattimaista tasoa mahdollistaen luontokuvaamisen lisäksi hääkuvauskeikat.
Lopulta päädyin postaamaan kuviani myös sosiaaliseen mediaan ja erityisesti näkyvyys Instagramissa oli alkusysäys suurelle muutokselle elämässäni. Sosiaalisen median näkyvyyden myötä yhteydenotot yrityksiltä tihenivät ja lopulta perustin ensimmäisen yritykseni markkinointikuvien- ja videoiden tuottamisen mahdollistajaksi. Samoihin aikoihin päädyin onnekkaasti Panasonicin huomaan Pro Collaborator yhteistyön myötä, mikä takasi kaluston jatkuvan päivittymisen.
Työskentelin aluksi useita vuosia sivutoimisena sisällöntuottajana. Päätyökseni toimin opettajana ja koulunjohtajana pienellä koululla. Pidin työstäni kovasti, mutta samalla laajensin osaamisalaani sosiaalisen median ulkopuolelle muun muassa digitaalisen markkinoinnin saralla.
Pyrin työskentelyssäni autenttisuuteen. Koen vahvasti, että markkinointi on liian kiiltokuvamaista ja vaikeasti samaistuttavaa. Pienillä elementeillä video- ja kuvamateriaali saadaan huomattavasti helpommin lähestyttäväksi, jolloin se herättää näkijässään positiivisempia mielikuvia. Markkinointimateriaalin on oltava visuaalisesti sykähdyttävää, mutta samanaikaisesti helposti lähestyttävää ja ennen kaikkea aitoa. Joskus tämä vaatii poikkeuksellisten valo- olosuhteiden kyttäämistä, mutta ne palkitsevat kuvaajaa myös monin tavoin kuvien ohella. Jos haluat herättää brändisi eloon ja kertoa tarinaa, jota pohjoisen upea luonto värittää, ole matalalla kynnyksellä yhteydessä.
Miljoona seuraajaani sosiaalisen median kanavissani ei voi olla väärässä!
Jari ”Jarcce” Romppainen
Kiinnostaako yhteistyö
VALOKUVAUS
Autenttiset valokuvat monipuoliseen käyttöön, jotka herättävät brändisi eloon. Sovitaan aloituspalaveri, niin ideoidaan yhdessä. Näitkö mieleisen kuvan esimerkiksi sosiaalisessa mediassani? Lue lisää…
VIDEOKUVAUS
Erilaista ja mieleenjäävää videokuvausta pohjoisen upeassa luonnossa. Ympäristö on kuvaajalle haastava, joten investoi kuvaajaan, joka tuntee esimerkiksi valo- olosuhteet ja vaihtuvat vuodenajat kuin omat taskunsa. Lue lisää…
SOME- JA MARKKINOINTIKONSULTOINTI
Autan teitä mielelläni myös suunnittelemaan, kuinka valo- ja videokuvaa kannattaa hyödyntää markkinoinnissa ja mikä toimii missäkin somekanavassa parhaiten.
Lisäksi teen valitusti vaikuttajayhteistöitä.

